Wednesday, July 30, 2008

Casino royale


Hyppäsin juuri Alankomaista Belgian puolelle. Vietän seuraavan yon Jan:n perheen luona Essenin kylässä. Kiitokset Juhalle majoituksen järkkäämisestä.

Amsterdam tuli nähtyä melko hyvin. Vaeltelin ympäri kaupunkia kahtena päivänä yhteensä yli kymmenen tuntia. Casino keikka meinasi kuivua kokonaan kasaan kun sunnuntaina olin jättänyt passin campingin respaan ja toisena päivänä myohästyin sit'n'go turnausten ilmoittautumisesta muutaman minuutin, joten poydät olivat täynnä kun saavuin paikalle. Tarjolla olisi ollut 5/5 NL Holdemia, mutta pelikassa ei salli noin suuren pelin pelaamista. Illemmalla olisi ollut tarjolla 2/4 limit HE:ta, mutta sitä olisin ehtinyt jauhaa alle tunnin ennen viimeistä Tram junaa. Menin sitten turhautuneena pelaamaan rullaa. 50€ mustalle ja tulos tai ulos. Nollahan sieltä tietenkin tuli ja olin jo poistumassa kun huomasin saaneeni 25€ panoksestani takaisin. Kyseessä oli jokin erikois reilu rulettipoytä jossa nollan tullessa tuplauksesta palautetaan puolet panoksesta takaisin pelaajalle. No ei muuta kuin kaksi kertaa peräkkäin kaikki mustalle ja 50€ panos oli tuplattu. Kokeilin vielä laittaa vitosen 17:sta, mikä ei osunut. Vaeltelin takaisin korttihuoneen puolelle, missä oli alkamassa uusi erä 10€ sittareita. Yksi pelaaja ei ollut ilmestynyt paikalleen joten pelinhoitaja kysyi halukkaita osallistujia yleisostä. Reilu 20 kättä nousi pystyyn mukaanlukien minun käsi vaikken paikallisten puhetta ymmärtänytkään. Vapaalle paikalle päätettiin arpoa yksi halukkaista, joten hattuun kerättiin kanta-asiakas kortteja. Heitin mukaan myos oman korttini mikä oli paperinen kertakäynti lappunen, kun muiden kortit olivat muovisia. Meikäläisen paperiläpyskähän sieltä nousi ensimmäisenä joten paikka aukesi pelipoytään.

Alkustack oli 1000 merkkiä ja blindit 10/20, tasot nousivat 8min välein. Heti alkuun floppasin SB:stä kärkiparin huonoimmalla mahdollisella kickerillä check reissasin minireisun ja koolin päälle 150 johon sain vastaan re-raisen ja heitin kortit pakkaan. Melko tyhmä liike, fiksumpaa olisi ollut lyodä jo heti alle, mutta lopputulos kuitenkin lähes sama. Merkit 830 ja foldailin kunnes blindit olivat nousseet 50/100:n jolloin aloin ICM:n mukaisesti puskemaan all-inejä. Onnistuin tuplaamaan 55:llä AJo:ta vastaan ja taas oltiin mukana pelissä. Olin saanut melko maniacin maineen puuskuineni, kun ilmeiseti pelaajat eivät olleet kovinkaan hyvin perillä sittareiden pelistrategioista. Pelaamani poytä oli melko tiukka. Meitä oli vielä 5 jäljellä kun viereisessä sittarissa oli HU menossa. Jatkoin pusku linjalla aina sopivan tilanteen tullen ja onnistuin selviämään neljän parhaan joukkoon. Bublessa merkit olivat todella vähissä ja blindit sen verran korkeat että kannatti foldata ja odottaa vieruskavereiden putoavan blindien arvonnoissa. Lopulta selvisin onnekkaasti rahoille, mutta merkkejä oli jäljellä enää 500, kun blindit olivat 500/1000. Vieruskaveri ehti jo lohduttaa että "at least you got something". Onnistuin kuitenkin hirveällä tuurilla nostamaan itseni takaisin peliin. Blindit nousivat 1000/2000 ja kun poydässä on yhteensä 10000 merkkiä, tietää se pelkkää arvontaa. Pakka kävi minun kohdallani kuumana, vein yhden kolme outtisen ja lukuisia kolikon heittoja. Sittari oli kestänyt jo niin kauan että yleisoä oli kertynyt paikalle melkolailla, kuin WSOP:n finaalipoytään konsanaan. Tiputin kolmanneksi tulleen ja HU vaiheessa jouduimme käytännossä automaattisesti all-in. Voitin lopulta arvonnat 29o:lla, riverin onnekkaalla kahdella parilla ja kuittasin voitosta 50€. Casinolta siis mukavat 85€ plussaa, josta joutuu kuitenkin vähentämään 5€:n sisäänpääsymaksun.

Tulipas pitkä sepustus peleistä. Toivottavasti edes joku saa tuosta selvää. Nyt lopettelen tältä päivältä.

Amsterdam to Dordrecht
125km
5:57
20,97 km/h

Dordrecht to Essen
64,48km
3:00
21,42 km/h

1 comment:

bileet said...

kävi mäihä..

onks bileet?