Tuesday, July 15, 2008

Avaus

Talvella sain idean matkata polkupyörällä Välimeren rannalle. Reittivaihtoehtoja oli monia, mutta lopulta päädyin kulkemaan Mäntsälästä Rostockin ja Amsterdamin kautta Milanoon. Väliin mahtuu lauttamatka Helsingistä Rostockiin. Milanosta palaan takaisin Suomeen Blue1:n siivillä.

Matkat on jo varattu ja pyörä huollettu, mutta tavaroiden kuljetukseen tilaamani kärry on vielä matkalla, sillä kärryn toimituksessa on ilmennyt joitan ongelmia. Matkaan lähden vaikka ilman kärryä, mutta silloin voi heittää nykyisillä suunnitelmilla sorsaa.

Pyöräilykuntoni on vielä pieni kysymysmerkki. Toistaiseksi pisin polkemani matka on vaivaiset 120km ja nomaali lenkki noin 55km luokkaa. Keskivauhdin olen pitänyt näillä lenkeillä 25-30km/h välillä, mutta kun perään iskee kärryn vauhti oletettavasti hieman putoaa. Jospa sitä jaksaisi veivata 20km/h vauhtia kolme viikkoa ilman vammoja niin tästä selviää kunnialla. Tavoitteena on polkea koko matka, mutta koska kyseessä ei ole mikään vedonlyönti saatan käyttää joinain etappeina junaa mikäli aikataulu sen vaatii.

Yritän päivittää tietoja matkan kulusta päivittäin, jotta tiedätte(äiti) olevani hengissä. Nyt matkaan Mäntsälän Expertille hakemaan Nokian E71:stä yhteydenpito ja suunnistus välineeksi sekä kauppaan ostamaan proteiinia ja kaurapuuroa, sillä nykyisestä kunnosta ei ole paljoa varaa kuihtua.

Tässä alustavasti suunnittelemiani reittipisteitä. Ensimmäinen viikko on melko pitkälle suunniteltu valmiiksi ja se meneekin totutellessa matkantekoon. Amsterdamissa vietän ensmmäisen lepopäivän, jolloin suunnittelen lopun matkan reittejä ja aikataulua.


Aikataulu:

18.7 17:00 Iron Maiden Olympiastadionilla
19.7 20:15 Lautta lähtee länsisatamasta
20.7 22:00 Lautta Rostockissa
10.8 Lento Milanosta Helsinkiin

No comments: