Friday, August 8, 2008

Hothothot

On ilmoja pidellyt. Parhaillaan aurinko porottaa pilvettomalta taivaalta ja lampotila yli 30°C. Kiertelin paivalla ympari keskustaa metron avustuksella. 48h lippu maksoi 5,5€. Keskustan kirkko oli vaikuttava rakennus, kannattaa kayda sisalla jos kaytte kaupungissa. Kirkon pihalla kiertelee joukko Senegalilaisia tummia miehia, jotka valttamatta tahtovat lahjoittaa uhreilleen rannenauhan. Niille saa v***uilla pain naama minka jaksaa ja silti tyrkyttavat romujaan. Aluksi lahjat ovat ilmaisia, mutta lahjoituksen jalkeen ympariltaan loytaa nelja miesta kinuamassa taskurahaa. Melko hankalia tapauksia, mutta kun vahan tonii niin antavat lopulta periksi.

Olen nyt matkalla takaisin hostelliin. Voin suositella kyseista paikkaa. Halvempaa kunnollista majoitusta ei milanosta loydy. Tama Piero Rotta sijaitsee lahella Lotto nimista metroasemaa. Aamupala on ihan ok ja yhden yon hinta 23€ sesonkiaikaan. Jasenille 3€ vahemman.

Jalat ovat vielakin melko vasyneet. Ajattelin huomenna kayda kaupungin laidalla olevassa vesipuistossa. Luulisin matkan olevan alle 10km, joten kokeilen holkata sinne ja lillua paivan vedessa. Sunnuntai iltana lennan takaisin Suomeen.

3 comments:

bileet said...

terkkui äitilt

bileet said...

villelt terkkui

bileet said...

ja markukselt terkkui et hää hää me mennäänki puuhamaahan huomen :)