Saturday, August 9, 2008

Pizza



Vesipuisto oli ihan mukava paikka, mutta ei siellä kauaa jaksanut olla. Puisto sijaitsi aivan camping alueen vieressä, jossa majailin ensimmäisen yöni Milanossa. Muutama ihan ok vesiliukumäki, joista sain poskionteloni ja silmäni täytettyä kloorivedellä. Ehkä paras mäki n. 10m todella jyrkkä kiihdytys jonka jälkeen mäki kääntyy vaakatasoon, josta liututaan altaan pinnalla pitkälle. Tosin minun lautani haukkasi veden pintaa heti altaaseen päästyäni ja päräytin melko vauhdilla veden alle. Oikeassa silmässä ja onteloissa on vieläkin vettä tuosta sukelluksesta. Suosittelen lämpimästi kaikille.

Italiassa pitsa on huomattavasti paremman makuista kuin suomalais-turkkilaisissa ravintoloissa. Jo pelkkä margharita on herkkua täälläpäin. Taidankin seuraavaksi suunnata pitseriaan. Tällä hetkellä ei ole mitään käsitystä sijainnistani, mutta eiköhän täältä jostain metro löydy.

Tähän väliin voisin kertoa matkan päivärutiineistani. Ajopäivinä herään noin kahdeksan aikoihin, jonka jälkeen suoritan aamutoimet, aamupalan ja tiskaamisen. Useimmiten leiri on purettu hieman yhdeksän jälkeen ja matka voi alkaa. lounastauko on useimmiten 40km kohdalla, jonka jälkeen pidän muutaman tauon joko kaupassa käyden tai myslipatukoita syöden. Leiriydyn kun eteen tulee sopiva camping alue ja olen polkenut mielestäni riittävän paljon. Teltanpystytykseen, leiriytymiseen ja peseytymiseen kellotin keskimääräiseksi ajaksi 31min. Tuosta voi kiireessä ottaa puolet pois. Rauhan ajan irtautumiseen kellotin 62min keskiarvon heräämisestä ensipolkaisuun. Illalla sitten keittelen päivällisen, täytän energiavajetta suklaalla ja karkeilla :) sekä luen tai kuuntelen ennen matkaa lataamiani 2+2 pocercasteja. Saatan hieman jaloitella jos jaksan, mutta useimmiten väsyttää sen verran että jää tekemättä. Joskus venyttelenkin jos jaksan. Välipäivinä kiertelen kaupunkia ja katselen nähtävyyksiä. Useimmiten leiri on kaupungin laidalla, joten yöelämään en ole jaksanut vaivautua. Saa nähdä miten saan huomenna ajan kulumaan kun hostellista joudun kirjautumaan ulos kymmeneltä ja lento lähtee muistaakseni joskus ilta kymmenen aikoihin. Jos tiedättä täältä mitään paikkaa, jossa voi seurata olympialaisia niin laittakaa kommenttia.

No comments: